Tällaisina iltoina kyseenalaistan kaikki kuluneen vuoden aikana tehneeni valinnat. Niin paljon kuin ne onnea ovatkin tuoneet. Ja jos eivät onnea, niin ainakin valoa elämääni.
Miksi ahdistun isoissa porukoissa? Johtuuko se omasta päihteiden käytöstäni/darrasta, ihmismäärästä, kyllästymisestä isoihin tapahtumiin/porukoihin vai masennuksesta?
Onko Nuuskamuikkunen mielestäni vähintäänkin kiinnostava, mutta mahdollisesti myös viehättävä, koska
a) en tunne häntä tarpeeksi
b) uskon, että hän pitää omasta sukupuolestaan ja näin on saavuttamattomissa
c) koska minun on luultu pitävän hänestä
vai
d) koska hän on oikeasti vain ihminen johon mä oon niin saatanan kusessa enkä vaan myönnä sitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti