Mietimme M.L:n kanssa konkreettista tunteiden viljelyä. Tiedäthän, kun jakelee tunteita ympäriinsä, mutta noin niin kuin oikeasti. Ehdotin feikkien sydämien ja pääkallojen istuttamista ja itsekaivettujen kuoppien vieressä itkemistä ja nauramista. M. totesi, että ideat ovat söpöjä. Minä siihen, että niissä on myös jotakin surullista ja traagista. M. kiteytti kaiken yhteen sanaan: runollisuuteen.
Olisi hienoa kirjoittaa joskus runo tunteiden viljelystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti