Kukko

Saavuin yöllä pieneen kaupunkiin keskellä tasaisia peltoja. Kaupunkia ympäröivät muutamat tuulimyllyt tasaisin välimatkoin.  Pienenpienessä kaupungissa oli lähinnä matalia taloja. Kävelin yksin tyhjillä kaduilla. Aamun jo hämärtäessä huomasin kadun vierillä punaisia paloposteja ja villiintyneitä, vaaleanpunaisia pensasruusuja.

Auringon pilkottaessa talojen takaa istuin kylmille rappusille. Olin jonkun oven edessä. Tuuli leyhytteli vieressäni olevaa ruusupensasta, ja otin yhden oksan käteeni. Pyörittelin kukanvartta kädessäni, ja katselin ruusun pehmeitä terälehtiä.

Seesteisen hetkeni keskeytti kukon kiekaisu. Viilsin itseäni vahingossa sormeen. ”Ai! Kuka helvetti pitää kukkoa kaupungissa?” minä mietin. Tarkkaillessani haavaa, josta alkoi pikkuhiljaa vuotaa verta, huomasin sivusilmälläni kukon tepastelemassa kadun poikki. Eihän se mokoma välittänyt rääkäisynsä seurauksista.

Tuhahtaen tökkäsin sormeni suuhuni. En välittänyt siitä, että sormeni olisi pian tahmea huulikiillosta ja suuni täynnä bakteereja. Kaukaa talojen takaa näin aamuauringossa kimaltelevan viljan. Nousin seisomaan nähdäkseni paremmin kaiken sen komeuden, ja vedin kirpeää ilmaa keuhkoihini.

Kuulin, kuinka jollakin kaupungin kaduista paiskattiin ovi kiinni. Päätin lähteä etsimään elonmerkkejä. Ehkä jostakin voisi ostaa laastareita sormeani varten. Käännähdin ja lähdin löntystämään kädet taskuissa kohti aluetta, jonka uskoin olevan kaupungin keskusta.