"Mitä kuuluu, Maya?" kysyy Facebook. Tuttuni tahtovat tietää samaa. Mitäkö vastaan?
"Ihan hyvää, tosin koulustressiä ja näin." Mutta mitä minulle oikeasti kuuluu? Huonoa. Viimeisen viikon aikana olen törmännyt ihmisiin, joiden olemassaolon olen torjunut mielestäni. Ja olen myös nähnyt erään, jonka järjen ja elämän puolesta olen pelännyt.
Se tapahtui tänään. Olin matkalla koululleni vittuuntuneena, kuten aina. Silti huomasin, kuinka ihmisjoukon keskellä seisoi se tyttö, elossa ja päällisin puolin hyvinvoivana. En uskaltanut hymyillä, kun hän huomasi minut. En tiennyt, olisinko näyttänyt viholliselta vai ystävältä. Parissa sekunnisssa olin menettänyt tilaisuuteni, mutta tuokin lyhyt hetki iskostui mieleeni.
Ei enää pelkoa tytön hengen takia. Eikä sen, etteikö hänellä menisi hyvin, tai ainakin kohtalaisesti. Sillä vakavasta sairaudesta kärsinyt ihminen oli löytänyt itselleen uuden ystävän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti