Miksi ihmiset, jotka tietävät paljon, aiheuttavat minulle niin suuria paineita? Miksi koen, että minunkin pitäisi olla yhtä tietoisa ympärilläni tapahtuvista asioista? Eikä pelkästään ympärilläni tapahtuvista, vaan koko maailmassa tapahtuvista. On niin paljon tiedettävää ja niin vähän aikaa.
Miksi koen, että jään alakynteen, jos en tiedä kaikesta, mistä toiset tietävät? Minulla on huono itsetunto, se on yksi syy. Olen silti joissain määrin dominoiva ihminen tai "suuri" persoona. Parisuhteessa en kestäisi jäädä tossun alle. En vain pystyisi. Älyllisesti haluan olla kanssakeskustelijan tasolla, oli hän sitten 50-vuotias opettaja tai kohta 19-vuotias, paljon lukenut teinipoika.
Pahinta on huomata, että osa kaksi vuotta nuoremmista ovat kohta fiksumpia kuin minä. Ja minähän olen lukiolainen, kouluni vanhimpia, ja he "vain" yhdeksäsluokkalaisia. "Ikä on vain numero," sanotaan. Silti noin kahteenkymmeneenviiteen ikävuoteen asti aivot kehittyvät. Vaikuttaa siltä, että ihmisten odotetaan kehittyvän suunnilleen samaa vauhtia siihen pisteeseen asti. Odotetaan, että yhdeksäsluokkalainen tietää perusasiat yhteiskunnasta ja osaavan ehkä kahta, kolmea kieltä, sekä hallitsevan yhtälöt. Ja samalla odotetaan myös, että abiturientit vielä muistavat nämä yhdeksäsluokkalaiselle opetetut asiat, joidenka lisäksi tulisi lisäksi olla laajemmin yleissivistynyt ja ymmärtävän asiat syvemmin.
Kehitys on silti todella yksilökohtaista, ja myös minun tulevana abiturienttina ja potentiaalisena psykologian kirjoittajana olisi hyvä ymmärtää se. Silti takerrun niin kovin siihen, että joku on 50-vuotias ja toinen on 15.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti